Mimmi on ylpeästi lesbo

En koskaan ole peitellyt tai hävennyt omaa seksuaalisuuttani. Vasta kun ihastuin ensimmäisen kerran tyttöön, tajusin etten olekaan ihan samanlainen kuin muut. Tyttöön ihastuminen tuntui silti aivan samalta  kuin poikaankin. Vaikka en nähnyt seksuaalisuudessani mitään väärää, oli hankalaa kertoa vanhemmille, että seurustelen tytön kanssa. Jännitin turhaan, sillä kaikki hyväksyivät minut sellaisena kuin olin.

Tyttöystäväni oli vaikea kertoa asiasta isälleen, mutta lopulta hänkin hyväksyi meidät täysin. En kuullut haukkuja tai lesbohuutoja, kunnes viime talvena rinnakkaisluokallani oleva kiltin oloinen tyttö esitti minulle erittäin loukkaavia ja kummallisia mielipiteitä homoista. Itkin koko koulupäivän. Olin vihainen ja järkyttynyt, koska minulle ei ollut ennen käynyt näin. Tyttöystäväni tuli hakemaan minut koulusta ja  kävelimme ylpeinä käsi kädessä haukkujatytön ohi. Tapahtuman jälkeen minusta tuli vahvempi ja päätin etten tulevaisuudessakaan häpeä itseäni  tai seksuaalisuuttani. Olen ylpeästi lesbo.

Nimimerkki Mimmi

Kirjoittaja on 16-vuotias lesbo.